Myrskylän Kotikirkko
Tervetuloa!
Kokoukset

Rukouspiiri kokoukset

Rukouspiiri on pääsääntöisesti aina kahden viikon välein sunnuntaisin. Kokoonnumme uusissa tiloissamme, Keskustie 15:sta. Ilta alkaa pääsääntöisesti klo 16 ja päättyy suurinpiirtein kolmen neljän tunnin päästä aloittamisesta.

Rukouspiirin sisältö koostuu raamattuhetkestä, keskustelusta, rukouksesta sekä kahvihetkestä. Raamattuhetken alustaja vaihtuu illasta toiseen, ollen joskus myös vieraileva puhuja; pappi, muusikko tai saarnamies. Keskusteluhetkessä pureudumme illan aiheeseen sekä keskustelemme aina itsekunkin mielessä olevista aiheista. Keskustelu on tärkeä osa iltaamme. Rukoushetkessä kannamme toistemme rukous- ja kiitosaiheita sekä haemme yhdessä Pyhän Hengen kosketusta ja armolahjojen toimintaa.

Uskomme, että Jumala kuulee meitä ja vastaa meille!

Illan musiikki on pääsääntöisesti kosketinsoittimella tapahtuvan säestyksen avulla olevaa hengellistä musiikkia, johon kaikki voivat osallistua mukaan. Lopuksi oleva yhteinen kahvihetki on tärkeä osa rukouspiirin sisältöä. Kahvihetkessä voi keskustella kaikista asioista ja nauttia toisten seurasta sekä hyvistä pöydän antimista. Säännöllisesti illoissa on myös ehtoollinen. Samaten juhlakokouksia on aina aika ajoin. Tällöin kokouksessa voi olla myös ruokailu kahvihetken lisäksi.

Rukouspiirin kokoonpano vaihtelee ollen yleensä 10-25 aikuisen välillä. Lapsia on sen lisäksi toinen mokoma. Lapset yleensä leikkivät keskenään, ja lapsille onkin oma leikki/videohuone.

S.A.P hetki

S.A.P hetki. Mikä ihmeen S.A.P ? No S.A.P tulee englannin kielestä "Stop and Pray" eli pysähdy ja rukoile. Kuinka usein päivä kuluukaan niin, ettei ole muistanut tai ehtinyt rukoilla. Olemme nyt alkaneet pitää kyseisiä hetki kotikirkon tiloissa torstaisin klo 19.00 alkaen.

Osallistujamäärä on ollut vaihtelevaa töiden ja koulukiireiden johdosta. Mutta mikäli kiinnostuit, niin tule mukaan tai jos haluat saada muistutuksen koska näitä hetkiä pidetään niin lähetä sähköpostia info@myrskylankotikirkko.fi. Lisäämme sinut tekstiviestirinkiin.

Tai jos et pääse tulemaan niin voit myös lähettää rukouspyynnön samaan osoitteseen. Laita viestin otsikoksi S.A.P hetki. Kaikki viestit käsitellään luottamuksellisesti!

Tervetuloa S.A.P hetkiin meidän kanssamme.